Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogissa voit seurata meidän perheen koiruuksien elämää ja kommelluksia. Perheeseen kuuluvat kääpiösnautseri Mosku (Paronittaren Luja Lohkare) ja bordercollie Elmo (Story Goes He's A Man). Ihmishahmoina teksteissä esiintyvät M ja J sekä vielä tuntematon vauva x{#emotions_dlg.smile}

Mosku viettää tällä hetkellä kanssani mammalomaa agilitysta ja tokosta, nauttien vapaaherran elämästä täysillä. Elmosta koitetaan kasvattaa yhteiskunnan vaatimukset täyttävät koiralapsi ja sen kanssa tokoillaan aktiivisesti. J:n kanssa Elmo on myös aloittanut agilitytreenit.

Moskun ja Elmon elämää

Paluu bloggailuun?

18.10.2010 - 17:23

Onhan sitä aikaa vierähtänyt. V:n syntymän jälkeen en ole vaan yksinkertaisesti ehtinyt enkä jaksanut päivitellä blogia ja täytyy myöntää, että koirat ovat osaltaan olleet "hunningolla". Siinä 2 kk:n jälkeen alkoi jo elämä vähän helpottaa, mutta kuitenkin aina vaan on jotain, että en ole viitsinyt/ehtinyt/jaksanut päivitellä blogia. Jos nyt yrittäisi uudelleen, kun koirienkin kanssa on alettu palailla normaaliin päiväjärjestykseen.

Elmo on ollut enempi ja vähempi J:n ohjauksessa kesän ja alkusyksyn. Luovutin tokonkin eli periaatteessa koko koiran J:lle, mutta nyt olen alkanut pyörtämään puheitani. Kun oma jaksaminen ja innostus on lisääntynyt, olen taas rakastunut Elmoon, vähän niinkuin uudestaan. Itse asiassa luinkin sellaista artikkelia, missä todettiin, että on ihan normaalia hieman vieroittua koirista synnytyksen jälkeen. Maailmaan kun ei vaan sillä hetkellä mahdu muuta kuin tuo pieni ihminen. No, nyt siis maailmani on taas avartumassa ja olen pikkuhiljaa palaillut koiraharrastusten pariin. Huonoa omaatuntoa en aio potea tuosta ajanjaksosta enkä koe, että Elmo olisi mitenkään mennyt sekaisin vaikka sitä kouluttaa vuorotellen minä tai J.

Moskun kanssahan me palailtiin agilityn pariin heti elokuun alussa ja jatketaan syksy Marian valmennuksessa. Elmo käy agilityssa ja haussa J:n kanssa sekä jälkeileekin välillä. Jälki on tällä hetkellä varmaankin huonoimmissa kantimissa, tuntuu, että Elmo ei aina hoksaa mitä ollaankaan tekemässä. J on kouluttanut Elmoa myös tokon saralla, mutta nyt olen minäkin pistänyt lusikkani soppaan. Vähän jo mietin kevättä ja treenejä ja josko kisaamaankin...kevääksi mulla on kaksi ryhmäpaikkaa, sekä Marialle että Tamskin kisavalmiisiin, saapa nähdä kumman kanssa sitten minnekin. Moskunkin tekeminen kun on parantunut 100% vauvan tulon jälkeen. Ei vissiin tule muutoin tarpeeksi huomiota.

Elmo on myös käynyt muutamissa näytelmissä ja lisää suunnitelmia on myös. Voisinkin kirjoittaa niistä oman artikkelin. Viime perjantaina Elmo kävi Sailalla Oivassa lonkka-ja kyynärkuvauksessa ja terveeltä näytti. Jäämme vielä odottelemaan Kennelliiton virallista lausuntoa, mutta tärkeintä minulle on tietää, että Elmo on terve harrastuskoira. Selkäkin kuvattiin ihan vaan mun omaksi tiedoksi eikä siinäkään mitään näkynyt. Sain kaupan päälle hyvät selitykset kuvista ja mitä niissä voisi näkyä. Hyvää palvelua

Elmon fyssarikäynti

04.06.2010 - 09:24

Onpas taas aikaa kulunut, ettei ole tullut kirjoitettua. Viikko sitten jäi mun ja Elmon tokot kesätauolle ja sen jälkeen ei oo tehty yhtikäs mitään...hyvä minä Aikaa olisi, muttei halua...onneksi J on sittenkin ollut sitäkin aktiivisempi Elmon kans. On uitu, harrastettu hakua ja jälkeä sekä agiliidetty. Hyvä niin. Tai no, oonhan mä sentään jotain tehnyt, haukuttanut Elmoa aikani kuluksi eli siis opettanut ilmaisua

Tiistaina Elmo pääsi Elinan käsittelyyn fysioterapiaan. Vasen takajalka oli jumissa ts. oireili sillä, kun lanneranka oli jumissa. Sitä sitten hoideltiin ja hienosti Elmo kesti käsittelyn, vaikka mä en pystynyt olemaan apuna. Fiksu koira, sai kunniamaininnan siitä! Varasin sitten uuden ajan elokuulle ja sitä ennen saatiin paljon jumppaohjeita, joita noudattaa. Agilitykin jää kesätauolle, se voikin tehdä Elmolle ihan hyvää, sais vähän lihaksia ennen uutta kautta...

Meillä on kova ikävä Lauraa ja Islaa, tarvittais seuraa, että tokoilu edistyis jotenkin! Sain jo J:ltä noottia, et mitä kun koiran maasto-osuudet on valmiit ja sit toko ei edisty mitenkään, olikohan se vinkki, et pitäis treenatakin? Vai oppisko se Elmo itseopiskeluna?

Kuvia!

17.05.2010 - 10:47

Eilen helteisenä sunnuntaina lähdettiin heti aamusta koirien kanssa metsään treenaamaan jälkeä. Elmolle kaksi lyhyttä ja Moskulle yksi kunnon mittainen. Hiukan mua jännitti kuinka Mosku muistaa ilmaisut sun muut, mutta hyvinhän se meni! Ekalla purkilla hiukan ihmetteli, mutta kävi sitten makaamaan ja kulmatkin löytyi. Ihan lopussa selvästi väsyi eikä maaliin meinannut jaksaa, mutta hyvin kuitenkin. Olin tosi tyytyväinen! J siis ohjas, mä toimin kuvaajana. Elmo sai tehdä eka yhden jäljen ennen Moskua ja sit Moskun jälkeen vielä toisen...autosta kuulu vaan Elmon haukkuminen koko Moskun jäljen ajan ja toinen jälki olikin Elmolle vähän liikaa, kun energiaa oli tuhlattu räksyttämiseen. Hyvin kuitenkin. Kovasti J saa jarrutella Elmoa, kun on niin kova hökä päällä, että ottais kaikki namit tarkasti. Huomas selvästi kuinka Elmo vasta puolivälin jälkeen alkaa kunnolla käyttää nenäänsä.

Iltapäivästä käytiin vielä uittamassa koiruuksia, Moskukin jo melkein ui ja Elmo alkaa olla jo vanha tekijä. Täytyy vaan nostaa Elmon ruokamäärää, uidessa huomaa selvästi ettei oo muuta ku luuranko jäljellä, kun karvat kastuu. Kuinkakohan paljon sitä pitäis ruokkia, oon nyt jo lisännyt öljyt ruokavalioon...?

Loppuun vielä muutama kuva sunnuntailta:

Elmo jäljellä

Mosku jäljestää

Ilmaisu

Emppa uimassa

Ja mitä jäi jäljelle...

Huh hellettä!

14.05.2010 - 18:03

Tänään on vietetty pihapäivää koirien kanssa. Aamusella ehdittiin kävelylle ennen pahinta porotusta, kun asfalttikin oli vielä märkää öisen sateen jäljiltä. Sen jälkeen on tehty vaan pihatöitä ja koirat on vahtinut naapureita Mosku lähtee aina tasaisin väliajoin sisälle viilentymään, mutta Elmo vaan etsii pihalta varjoisen paikan ja näyttää viihtyvän hyvin. Nyt J ja Elmo lähtivät ensin katsomaan agilityn möllikisoja ja sitten agitreeneihin, me Moskun kanssa otettiin päikkärit ja suunnitellaan kävelyä...jos jaksetaan Alkaa ottaan tää lämpö koville mammalla, mutta ei saa valittaa!

Eilen käytiin Alisenjärven rannassa katsomassa Elmon uimataitoja. Ensin Elmo pelkäsi vettä, tai oikeastaan sitä vedenpintaa. J kahlas sitten itse ensin veteen ja jo Elmo reipastu meneen perässä. Hyvin näytti viihtyvän ja muutaman selkeän uintivedonkin otti! Jätettiin siihen, heittelin vielä frisbeetä ja muutaman kerran Elmo menikin veteen ihan omaehtoisesti jo. Uskoisin, että muutaman kerran totuttelun jälkeen ei ole mitään ongelmia. Tekis niin hyvää Elmon lihaksille uinti, samoin kyllä Moskullekin, mutta sitä nyt on sinne turha yrittää kammeta... Muutoin on vietetty vapaapäiviä ja luulenpa, että on Elmollekin tehnyt ihan hyvää parin päivän täyslepo. Olen itse lueskellut Canis-lehtiä ja löysinkin hyvän artikkelin treenimääristä. Kun meidän vire on ollut hukassa ja tietty itse sitä pahennan, kun täytyy sit joka välissä kokeilla tekiskö se nyt paremmin. Niin tottapa siinä artikkelissakin puhuttiin, että koiran treenimäärää ois hyvä lisätä 5-10% kerrallaan....eli jos koira ennen on treenannut kerran viikossa, ei ole ihme jos se nyt neljä kertaa viikossa treeneillä alkaa tympääntyyn. Sehän on saanut jo yli tuplamäärän huomiota&nakkeja normaaliin verrattuna, eli palkkio menettää tarkoitustaan. Hyvää mietittävää ainakin itse sain taas tästä! Lisäksi kaivoin taas esiin Tommy Wirenin & Ahosen Veli-Matin opit seuraamisen opettamiseen. Suunnittelun tasolla jo mietin, jos vaihtais tähän taktiikkaan, kun tuo namikäsi on Elmolle niin suuri "häiriötekijä". Vielä tässä arvon ja pohdin, mutta taidan ainakin kokeilla.

Jos nyt sitten lähtisi sinne lenkille....

Mosku fyssarilla ja Elmo tokoa....

11.05.2010 - 21:07

Olin jo unohtanut, että maanantaina oli Moskun fyssari. Jätin ipanan hoitoon porukoille sunnuntaina, joten sitten maanantaina aamulla ei muuta ku hakemaan takaisin. Ja hyvä, että mentiin, oli Moskun lanneranka taas sen verran jumissa. Sitä siinä sitten mobilisoitiin ja Mosku kyllä käyttäytyy niin hienosti. Nyt kesä vaan jatketaan jumppailua ja lihaskunnon palautusta, syksyllä sitten taas näyttämään Elinalle missä mennään. Varasin nyt Elmollekin vielä ajan, että saataisiin selvyys tuohon selkä asiaan. Kesäkuun alkuun meni aika, mutta vielä päästiin. Mosku meni nyt sitten taas porukoille hoitoon lepäilemään muutamaksi päiväksi, kun Elina oli sitä mieltä, että voi tulla hyvinkin kipeäksi ja olisi hyvä, jos Elmo ei nyt pääsisi "runnomaan" Moskua. Mosku siis nautiskelee mummon ja papan hoivissa

Elmon kanssa oltiin eilen taas tokoilemassa Mouhiksella. Treenattiin ensin noutoa. Marian opastuksella päätettiin, että Elmo saa vaan nyt ruveta pitämään sitä kapulaa suussa eli pakkonoutona. Ja ei se hullummin mennyt, alkoi jo itse avaamaan suutaan! Nyt Elmo joutuu enempi keskittymään siihen kapulan pitoon, kun naksulla se sitä vaan nosteli ja heilutteli. Eli näin jatketaan. Seuraavana kosketusalusta. Vaikeaa on saada ne kaksi jalkaa sinne, kun ensin oli vain yksi. Riitalta sain kuitenkin hyvät ohjeet, opetan nyt jonkun sanan alustalle ja etupalkka mahdollisimman pian, jotta saadaan "agilitytuntumaa". Tokossa se ei kuulemma haittaa vaikka alusta on opetettu agilityn tarpeita ajatellen. Sitten luoksetulo, joka meillä on edelleen sitä sivulletuloa. Nyt oon viikon hinkannut sohvan vieressä vasen käsi selän takana ja Elmo jo hokas siinä tulla viereen. Nyt vaan päätettiin, että painan vasemman käden kiinni reiteen, jolloin Elmon kuonolla tyrkkäisy ei aiheuta sille mitään palkkiota. Ja palkka aina oikeasta kädestä. Tätä nyt sitten pitäisi treenata ja kun alkaa sujua, ei muuta kuin matkaa pidentämään. Lopuksi oli vielä paikalla makuu ja siinä hoksattiin, että mä taidan olla ihan liian kiltti Elmolle. Se vedättää mua ja esittää "en osaa"-repertuaarinsa, enkä mä jotenkin oo uskaltanut vaatia, kun oon aatellut, et se menee rikki. Eli nyt ei muuta kuin tiukempi linja! Kaiken kaikkiaan kivat treenit ja paljon sain ajatuksia ja ideoita.

Tulin just koulusta ja kokeilin taas sivulletuloa. Mutta ei, silloin kun Elmon ruoka on odottamassa, se ei pysty tekeen muuta ku vahtiin ruokaansa. Meinasipa mennä hermot, mutta laitoin koiran jäähylle ja sit hetken jäähyilyn jälkeen sain muutaman onnistuneen toiston. Mitä ihmettä tuolle pitäis tehdä? Normaalistihan nälkä kai nostain motivaatiota, mutta Elmo on niin ruokaorientoitunut, ettei voi sitten tehdä mitään....Help, anyone??

 

Melkein möllitokoa ja agilitya....

09.05.2010 - 18:09

Eilen suunnattiin Moskun ja Veeran ja Hannan kanssa kohti Sastamalaa ja möllitokoa. Käytiin perjantai-iltana pikatreenaamassa Hannan pihalla ja todettiin sit, että lahjattomat treenaa... Lauantaiaamu valkeni synkkänä, mutta koska vettä ei vielä tässä vaiheessa tullut, lähdettiin liikkeelle. Paikalle kun päästiin, ensin oli mölliluokka ja ilmoitettiin Mosku ja Veera molemmat alokasluokkaan. Lopulta kun tuli meidän vuoro mennä paikallamakuuseen, tuli vettä siinä vaiheessa jo kuin aisaa. Näin heti Moskusta, että ei tule mitään. Mosku tärisi ja oli kuin uitettu hylje. En saanut sitä istumaan kunnolla edes luoksepäästävyydessä ja paikallamakuun koittaessa luovutin. Mosku teki sitten 2 min sylissäistumisen, sen varsin mallikkaasti Jätettiin sitten leikki kesken, koska osallistumisen tarkoituksena oli juurikin saada Moskun virettä kohdalleen, joten en nähnyt mitään järkeä alkaa sitä pakottamaan tekemään jotain niin ettei kummallakaan ole kivaa. Tiedetään, että koiran pitäisi toimia säällä kuin säällä, mutta näin meillä tänään. Olen itse tyytyväinen päätökseeni.

Elmo ja J kävivät iltapäivällä taas hakuilemassa edelleen varsin koleassa säässä. Elmolla oli kuulemma ollut kivaa ja kaksi maalimiestä olivat löytyneet hyvin.

Tänään aamulla lähdettiin sitten äitienpäivän kunniaksi treenaamaan agilitya Mouhikselle. Minä toimin "koutsina" ja J treenas. Ensin Moskua ja sitten Elmoa. Moskun kanssa otettiin pitempää rataa ja keksin siihen vähän haastetta J:llekin. Elmon kanssa vaan lyhyttä pätkää, joka oli ollut jo perjantaina treeneissä. Hienosti sujui molemmilta! Ja mikä kehitys J:llä ja Elmolla verrattuna siihen mitä olen viimeksi nähnyt Iskipä taas itsellekin into päästä treenailemaan, ehkä sitten syksyllä....treenipaikka on ainakin varattuna jo!

Ai niin, eilen lauantaina Elmon Isla-sisko esiintyi edukseen Parikkalassa, ollen ROP ja RYP4!!! Onnea vielä kerran Laura ja Isla!

Eka kerta BH-kurssia

05.05.2010 - 20:00

Jo toinen kirjoitus tänään! Tultiin juurikin Moskun ja Elmon kans bh-kurssilta, jota nyt siis aloitellaan. Elmo siis treenaa, Mosku oli mukana lähinnä kateutta keräämässä. Meinaan nimittäin mennä lauantaina möllitokoon Moskun kanssa ja testaan kuinka motivaatio nousisi, jos Mosku joutuu kateellisena katsomaan ensin Elmon treenejä. Hyvin toimi ainakin tänään, seuraaminen pelitti pitkästä aikaa kohtuu hyvin!

Ja sitten asiaan...eli maanantaina Marialla hoksattiin, että Elmo ei yksinkertaisesti osaa perusasentoon tuloa ilman mun vasenta kättä sivulla. Se vaan tuijottaa hölmistyneenä ja alkaa sitten puuhaan omiaan, kun tylsistyy. Lähdettiin sitä sitten työstämään seinän vieressä niin, että jätän Elmon istumaan ja otan askeleen eteenpäin. Sitten pyydän Elmon sivulle sieltä takaa. Aluksi Elmo ei tajunnut tätä ollenkaan, nyt kun olen sitä vähän työstänyt, lähtee tulemaan, muttei osaa istuutua. Autan sitten oikealla kädellä oikeaan paikkaan istumaan. Samaa jatkettiin tuolla BH-kurssillakin. Seuraamisessa voisi periaatteessa edetä, jos saisi tuon kulkemaan eli pääpaino on nyt käsiavun poistamisen harjoittelussa. Lisäksi kokeiltiin seuraamista niin, että naksuttelin vaan, kun oli oikeassa paikassa ja kontakti. Aluksi ei tajunnut, mutta kun kääntyilin, niin alkoi hiffata. Luulenpa, että voisin enempikin treenata noin, koska silloin ei ainakaan käsiapu pääsee vallitsemaan niinkuin imuttamalla seuraamisessa. On tämä vaan vaikeaa. En tajunnut edes aiheuttaneeni tällaista ongelmaa, mutta hyvä että sentään nyt havaittiin. Ei muuta kuin lusikka kauniisen käteen ja aloittamaan alusta...

Olis ollut mahdollisuuksia ampumiseenkin, mutta kun mulla oli Mosku mukana, en uskaltanut jäädä paikalle. Elmon kanssa kun on pakko jossain vaiheessa aloittaa ampumiseenkin totuttaminen....olen varmaan tässäkin asiassa turhan arka, mutta en missään nimessä halua paukkuarkaa koiraa ainakaan itse aiheuttamalla...yksi sellainen riittää jo.

Vapun jälkeistä elämää

05.05.2010 - 10:06

Taas olis ollut vaikka kuin paljon asiaa, mutta mulla on vähentynyt tää netissä roikkuminen puoleen normaalista niin tuntuu ettei koskaan ole aikaa kirjoittaa. Nyt on kuitenkin pakko laittaa myöhästyneet synttärionnittelut Fiian ja Moskun pennuille, ONNEA J-pentue 1.vuotta! Maaginen synttäripäivähän oli 1.5

Fiia ja pennut 1.5.2009

 

Tässä vielä onnellinen isä 2-vuotiaana vuonna 2008. Hieman pitkässä turkissa...

 

 

Elmo hierojalla ja muita kuulumisia

27.04.2010 - 18:21

No niin, onpahan taas aikaa kulunut edellisestä kirjoituksesta...paljon on ehtinyt tapahtua. Sysmässä käytiin näytelmissä, Elmo sai EH:n ja mielestäni hyvän arvostelun, jota en tietenkään tähän hätään löydä...siitä sitten ajeltiin Lappeenrantaan Lauran ja Islan luo, missä vietettiin vauhdikas viikonloppu. Isla ja Elmo riekku ja omistajat paasas sydämensä kyllyydestä...vai miten se meni Jotain pientä ostettavaakin löytyi, mm. Elmolle jälkivaljaat. J ja Elmo kun aikovat aloittaa jälkitreenit parin viikon kuluttua. Viime syksynähän Elmo jäljesti muutaman kerran ja nyt on vähän muistuteltu hommaa mieleen.

Lisäksi J ja Elmo korkkasivat hakutreenit, hyvin oli mennyt ja aikovat jatkaa! Hieman J:tä pelotti mennä mukaan naisvaltaiseen porukkaan, mutta hyvin oli otettu vastaan. Elmo oli saanut kaksi maalimiestä, jotka olivat hyvin löytyneet, vaikka olivatkin suorilta menneet piiloon niin ettei Elmo siis nähnyt. Aluksi Elmoa oli kuulemma "maastonaamio" hieman kummastuttanut, mutta oli kuitenkin maalimies ja sieltä löytyneet herkut vieneet kummastelusta voiton. Yllättäen

Minä oon tokoillut Elmon kans enempi ja vähempi. Aloitettiin myös BH-kurssi, kun minulla ei ole hajuakaan noitten pk-tottis liikkeitten opettamisesta. Hyvä siis opiskella yhdessä. Perusasentoon tulo on parantunut ja seuraamistreenejä jatkamme ahkerasti, ei enää tunnu ihan niin epätoivoiselta.

Tänään Elmo kävi sitten hierojalla. Mielestäni Elmo on jo vähän aikaa köyristänyt selkäänsä eikä tunnu venyttelevän takasiaan. Niinpä tilasin ajan hierojalle, kun olin hoksaavinani, että oikea puoli selästä aristaisi. Ja niinhän se olikin kipeämpi. Saimme ohjeeksi jumppaharjoituksia, Elmolta kun tuntuu kokonaan puuttuvan selkä- ja niskalihakset. Eli ei muuta ku remmilenkeille ja venyttelyä. Aluksi Elmo oli sitä mieltä, että mua ei tartte lääppiä, mutta taipui lopulta meidän tahtoomme ja rauhoittui hierottavaksi. Silmät ummessa tuntui välillä jopa nauttivan käsittelystä Nyt olisi tarkoitus käydä säännöllisesti hierojalla, mielummin ennaltaehkäistä vaivoja kuin hoitaa niitä vasta ongelmien ilmettyä.

Nyt vielä loppuun koitan lisätä ekan kuva blogiini

 

Elmo 10kk

Loman jälkeen

15.04.2010 - 10:12

Onpas tässä ollut taukoa, kun on lomailtu pohjoisessa ja muuten vaan vedetty lonkkaa kotonakin. No ei vais, on välillä ainakin koitettu treenatakin. J:n ja Elmon agilitytreenit edistyvät, kuulemma Elmo menee oikein hyvin, kun ohjaaja ei huutele mitään. Minä otin Elmon kanssa ohjelmaan toisetkin tokotreenit, bh-kokeeseen tähtäävän kurssin. Itse kun en osaa noita pk-likkeitä opettaa, niin haetaan vähän oppia. Mouhijärvelle Elmo ei päässyt tokoilemaan, kun Mosku oli sitä mieltä, että nyt on sen vuoro! Niinpä Mosku kävi treenaamassa ruutua ja kaukoja sekä aiheuttamassa ihmetystä olemattomalla seuruullaan. En tiedä mitä, miksi ja milloin on siinä mennyt pieleen, mutta en osaa sitä korjatakaan. Kun Moskua ei kiinnosta, niin sitä ei vaan kiinnosta Ehkä luovutan, ehkä en...

Elmo on sitten treenaillut kotona. Olen nyt joka ilta koittanut vahvistaa&nopeuttaa perusasentoon tuloa. Viiden sarjoissa naksun avulla on saatu jo jotain aikaiseksi. Mielestäni kun nyt on aika päästä eroon tuosta käsiavusta. Seurausta ollaan sitten siinä sivussa otettu vähän ja ihan hyviäkin pätkiä tulee silloin tällöin. Olen taas himpun verran positiivisempi sen suhteen. J opettaa edelleen noutokapulaa Elmolle, kun  mun hermot ei kestä. Mä en ymmärrä mikä siinä on, että maaten voi kapulaa pitää suussa, mutta ei istuen? Ehkä en vaan vielä osaa "elmoa" tarpeeksi hyvin... Moskulle sen sijaan sain jo illassa naksuteltua metallinoutoa siihen vaiheeseen, että avaa jo suunsa metallikapulan ympärille. Ei me ehkä koskaan metallinoutoa missään tarvita, mutta onpahan aivojumppaa....eilen Moskulta meinaan lähti turkki ja sen mukana puolet koirasta. Ihan kuin koko koiran luonnekin olis muuttunut, tuntu sen verran virtaa olevan eilen. Ja yöllä oli hiippaillut meidän sänkyyn nukkumaan, mitä ei oo pitkään aikaan tehnyt....on se vaan niin äitin oma rakas

MAINOS