Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogissa voit seurata meidän perheen koiruuksien elämää ja kommelluksia. Perheeseen kuuluvat kääpiösnautseri Mosku (Paronittaren Luja Lohkare) ja bordercollie Elmo (Story Goes He's A Man). Ihmishahmoina teksteissä esiintyvät M ja J sekä vielä tuntematon vauva x{#emotions_dlg.smile}

Mosku viettää tällä hetkellä kanssani mammalomaa agilitysta ja tokosta, nauttien vapaaherran elämästä täysillä. Elmosta koitetaan kasvattaa yhteiskunnan vaatimukset täyttävät koiralapsi ja sen kanssa tokoillaan aktiivisesti. J:n kanssa Elmo on myös aloittanut agilitytreenit.

Moskun ja Elmon elämää

Elmon fyssarikäynti

04.06.2010 - 09:24

Onpas taas aikaa kulunut, ettei ole tullut kirjoitettua. Viikko sitten jäi mun ja Elmon tokot kesätauolle ja sen jälkeen ei oo tehty yhtikäs mitään...hyvä minä Aikaa olisi, muttei halua...onneksi J on sittenkin ollut sitäkin aktiivisempi Elmon kans. On uitu, harrastettu hakua ja jälkeä sekä agiliidetty. Hyvä niin. Tai no, oonhan mä sentään jotain tehnyt, haukuttanut Elmoa aikani kuluksi eli siis opettanut ilmaisua

Tiistaina Elmo pääsi Elinan käsittelyyn fysioterapiaan. Vasen takajalka oli jumissa ts. oireili sillä, kun lanneranka oli jumissa. Sitä sitten hoideltiin ja hienosti Elmo kesti käsittelyn, vaikka mä en pystynyt olemaan apuna. Fiksu koira, sai kunniamaininnan siitä! Varasin sitten uuden ajan elokuulle ja sitä ennen saatiin paljon jumppaohjeita, joita noudattaa. Agilitykin jää kesätauolle, se voikin tehdä Elmolle ihan hyvää, sais vähän lihaksia ennen uutta kautta...

Meillä on kova ikävä Lauraa ja Islaa, tarvittais seuraa, että tokoilu edistyis jotenkin! Sain jo J:ltä noottia, et mitä kun koiran maasto-osuudet on valmiit ja sit toko ei edisty mitenkään, olikohan se vinkki, et pitäis treenatakin? Vai oppisko se Elmo itseopiskeluna?

Laura kirjoitti 04.06.2010 - 13:39
meilläki on KOVA ikävä teitä! :( Tein on nyt pakko muuttaa tännepäin, koska miulla on töitä vuodeks eteenpäin, ni ei voida palata sinnepäin. Alkakaahan jo ettiä sopivaa kämppää ;)
Niina kirjoitti 05.06.2010 - 23:15
Kiiiitos paljon Minna ohjeista!!! Perille tulivat ja nyt vaan venyttelemään =D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS